Aiemmat jutut

torstai 23. lokakuuta 2014

Annantalon taideneuvola 5 v

Huh, taas on tullut vellottua itsetuntomeren aallonpohjissa. Tai oikeastaan jo ihan siellä pohjan levämassoissa. 

Pitänee keskittyä merenalaista elämää käsitteleviin loruihin tai muihin teksteihin seuraavaksi. :) 

Enkä ehdi luultavasti edes kirjamessuille ihailemaan kaikkea, innostumaan kaikesta ja kadehtimaan sukkelasanaisia puhujia. Hmph. Onneksi sää on iloisen pirteä ja bongasin muutaman lumihiutaleenkin. Jee!

Vaan liikehtiipä tämäkin kirppunen sentään hieman! Sunnuntaina 26.10.2014 on Annantalon taideneuvolan vauhdikaat 5 -vuotissynttärit, joissa näyttäisi olevan kaikkea kivaa puuhaa. Meno on luultavasti niin intoisaa, että kyllä sinne yksi synkistelevä kirppukin mahtuu. 

Eli tervetuloa moikkaamaan ja/tai osallistumaan juhlapäivän tapahtumiin!

Tässä linkki tapahtuman facebook -sivuille, jossa näkyy ohjelma ja muuta infoa: 

Lisäksi tämä (yli)aktivoitunut kirppu menee hyörimään laminointikoneen taakse ja ihailee loruilevia lapsia. Kaksi kertaa! Iik!! 

Vattumadon talo ry järjestää Lorupussien päivitys -työpajat, jotka pidetään Roihuvuoren kirjastossa. 

Mainittakoon vielä, että pussit ovat kirppukaveri LilleRiin ompelemia. Allekirjoittanutkin voisi yrittää ompelupuuhaa, mutta luultavasti sotkisi itsensä lankoihin niin, että joutuisi itse sinne pussiin. Pikkuketun itsellään täyttämä pussukka taas tuskin lisäisi sen lapsiparan lukuintoa, joka kyseisen pussin saisi.... :)

Vaan synttäri-iloa kaikille syksyn sankareille! Persoonapronominionnittelut Kirpulta ja kirpun veikoilta:

TEETÄ KAIKILLE
Minä, sinä, hän,
                     - siis me,
teille teetä keitämme.
Ystäviltä kakun saamme,
heidän kanssaan sen me jaamme.

J. Pikkukettu