Aiemmat jutut

torstai 25. joulukuuta 2014

Joulua


LAULA JOULUA

Laula lintu iloa, valoa
laula, laula, tunteiden paloa.
Laula toivoa taivaan ääriin,
laula onnea onnettomille.
Laula maahan rauhaa pysyvää.
Laula kaikille elämää hyvää.
j. pikkukettu



lauantai 13. joulukuuta 2014

Luukut 11 ja 12

Sairastaminen ja muut reaalimaailman synkkyydet ovat aina ikäviä, mutta näin joulun aikaan niihin tulee vielä erityinen kaihobonus päälle. Olisi kiva, että kaikilla olisi se "hyvä, lämin ja hellä" mieli aina ja varsinkin siis jouluna.

Kaikille voimia ja ilonpilkahduksia! 
Valoa päin tässä ollaan menossa. Kyllä se lumi sieltä tulee, ja ainakin sitten kovasti odottamani talvipäivän seisaus vai mikä sen virallinen nimi nyt olikaan...


YKSI TOIVE

On joulumieli kadoksissa.
Tonttuja ei näy.
Kuinka meidän perheen joulun 
tänä vuonna käy?

Tuikkii tähti tumman yön,
yhtä toivon salaa.
Sitä, että isän, äidin
silmiin toivo palaa.

J. Pikkukettu

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Luukut 9 ja 10: tonttuilua

TONTTUILUA

Tontulla on tonttupuku,
tonttutanssit, 
tonttusuku.

Tonttukirja, -koira, -kissa,
tonttutiira naapurissa
tuttu juttu
tonttututtu.

Tonttupiha, 
           -possu,
                  - tossu,
tonttumainen 
 höpönassu.

Tonttutunnelmissa 
tonttu
toimet tonttuilee,
lasten toiveet tonttuvihkoon
tontun tarkasti kirjailee!



PÄIN JOULUA

Ihan sama, mitä sataa
minä jatkan tätä rataa.
Ilon tietä ihmettelen,
tassuttelen tarinoissa,
juoksen joulua päin...
              tip, 
                   tap,
                        NÄIN!




Tonttuterveisin,
J. Pikkukettu ja LilleRii

maanantai 8. joulukuuta 2014

8. luukku: ilmoja pidellyt...


SÄÄTIEDOTUS

Räntää tulee rytinällä,
lumi hiljaa leijailee.
Sade saavista kaadetaan!

Aurinko kaikille hymyilee.


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

7. luukku: päästäinen

PÄÄSTÄINEN

Samettia paita, peppu,
päästäinen on hauska heppu.
Viikset vallan villit ovat
kipittävät jalat somat.



lauantai 6. joulukuuta 2014

6. luukku: Itsenäisyyspäivä


HYVÄ MAA

Minä tykkään laulaa ja riehua,
leikkiä poliisia, 
prinsessaa.

Minä tykkään pomppia lätäköissä,
tutkia etanaa.

Minä tykkään olla sylissä,
katsella pilviin, 
tulevaan.

Minä tykkään olla turvassa.

Kiitos isänmaa.
                                                   
                                                                                              
J. Pikkukettu







perjantai 5. joulukuuta 2014

5. luukku: sormet


JOULUSORMET

Etusormi etsii enkeleitä.
Keskisormi kuusen kotiin kantaa.
Nimetön puuhaa niitä näitä.
Pikkusormi piparit paistaa.

Peukalo kuorsaa peiton alla
maha puuroa pullollaan.

On sormilla hommat hanskassa
ja maailma muutenkin mallillaan.




Iloisin terveisin, 
J. Pikkukettu

torstai 4. joulukuuta 2014

4. luukku: nappi ja neppari

...huokaus...

Tässä nyt kuitenkin näyte todellisesta täyte(hengen)tuotoksesta huomista odotellessa. :)


NAPPI JA NEPPARI

Nappi soitti nepparille,
pyysi mukaan häihin.
Matkallaan he törmäsivät
kolmeen suureen täihin.

Onneks' oli nappi kalju,
nepparikin hiukan.
Yhdessä he selvittivät
kohtaamisen tiukan. 






keskiviikko 3. joulukuuta 2014

3. luukku: Saurus

Ilta on taas, vaan ehkäpä jo piankin saan aamusta asioita aikaiseksi. Sattui vaan niin, että löysin vain yhden käytettävissä olevan kuvan. Äkkiseltään iski sitten pieni valkoisen paperin kammo, kun piti yhdistää dinosaurus suomalaiseen jouluperinteeseen...enkä sitten yhdistänytkään. Talviseen maisemaan vaan.

Niin, ja eikös todelliseen taiteen tunnista siitä, että nimi on pitempi kuin itse teos? Oikeaan suuntaan olen siis menossa. :)


TYRANNOSAURUS REX JA TALVINEN ONNISTUMISEN ILO

Iso lisko lunta tallaa,
tanssilla se kutsuu hallaa.

Mäki jäätyy, kiitää rexi.
Jess!

Sai tanssi talven aikaiseksi!



Saurusmaisin terveisin,
J. Pikkukettu

tiistai 2. joulukuuta 2014

Luukut 1 ja 2: valopää ja kirje

Huh, kun joulu pääsi yllättämään heti alkumetreillä!
Vaan tässä jouluisesta kalenterista luukut yksi ja kaksi. (Lupaan jatkossa panna paremmaksi. Tai ainakin yritän kovasti).


VALOA PIMEÄÄN

Voi, kun olisin valopää.

Voisin välkkyen talvessa tallustaa,
sillä jossakin joulu odottaa.

Vaikka ulkona onkin pimeää.


KIRJE JOULUPUKILLE

Taitaa olla taikaa,
ilmassa joulunaikaa.
Kirjeen pukille kirjoitan,
suuren toiveeni ilmoitan:
Kavereita kaikille!
(Ja minulle lentävä matto).





Lämpimin terveisin,
Joulumielen perässä harppova J. Pikkukettu