Ja jälleen kerran paistaa aurinko!
" Mä oon tosi kolee häiskä,
sanoo mulle aina äiskä.
Ettan, uno, ykkönen,
mamman oma yökkönen..."
Tietysti vaihdan sanojen äiskä ja häiskä paikkaa, kun kyseessä olen minä itse. :) Mamman paikalle en ole vielä keksinyt mitään.
Joko on niin, että auringonvalo saa minunkinlaiseni mönkijät aktivoitumaan tai sitten syksyn heräteostos alehyllyltä, kirkasvalolamppu, on ohjekirjasensa mukaisesti "saattanut aiheuttaa maanisia oireita tietyntyyppisissä henkilöissä". Tai sitten se on noiden kahden yhdistelmä.
Oli niin tai näin, niin olen ilman mitään muuta syytä ärsyttävän iloinen. Jopa siinä määrin, että lasteni lisäksi ärsytän jopa itseäni. :)
Tähän väliin sekalainen toimintoraportti, jossa harjoittelen linkittämistä sinne sun tänne.
Kävin viime viikolla Espoon kaupunginteatterissa katsomassa Esitystalous 2 -näytelmää. Edellisestä kulttuuritujauksesta oli jo jonkin aikaa, niin oli mentävä. Niin, ja olin ostanut liput jo kauan sitten, kun yhden pikkukirpun luokka niitä myi. Tänä vuonna ei ollut sukkavaihtoehtoa. Arvioida en osaa, mutta katsomo oli ihan täynnä ja hauskaa tuntui olevan. Hihittelin itsekin, vaikka ennalta Espoo näytelmän aiheena ei ollut hurjasti innostanutkaan.
Hauskaa oli myös, kun lopputungoksessa hikoillessani yksi kanssatungetsijoista huomasi hienon laukkuni:
(Linkki menee kaupan sivuille. Ei teidän tarvitse sitä painaa, laitan kuvan tuohon alle).
- Kiva laukku, vähän samaa tyyliä, kuin yhden kirjailijan teksteissä..., se joku sanoi ja hymyili ystävällisesti.
- Kiitti, minä vastasin ja hymyilin myös hiukan. Sitten pahin tungos katosi ja tiemme erosivat.
Uuuuuu....KIRJAILIJA? Tarkoittiko se MINUA? <3 <3 <3 Voi, kun suloista.
Hetkinen, ei tainnut tarkoittaa ...enhän minä ole kirjailija. :(
Ja kovin moni ei todellakaan luultavasti ole lukenut kirjaani, jonka olen kirjoittanut, vaikka en kirjailija olekaan.
Voi ei, voi ei, voi ei! Olen tietämättäni plagioinut jonkun hienon ja tunnetun kirjailijan tekstejä?!
Miten minä olen siinä onnistunut? Minulla ei ole edes valokuvamuistia ja kirjastossakaan en ole pitkään aikaan käynyt. (Ensin lähikirjasto oli ikuisuuden, 3kk, remontissa, ja nyt on mennyt hetki, 3kk, sen ymmärtämiseen, että se ei enää ole remontissa.)
Nyt alkoi masentaa. En jaksa innostua edes siitä, että useat oikeat kirjailijat ovat kai taipuvaisia jonkinasteiseen maanisdepressiiviyyteen.
Menen mököttämään aurinkolamppuni luokse. Oikea aurinko paistaa just nyt väärään huoneeseen.
Hei Riimikirppu!
VastaaPoistaSun kirja on minusta kiva. Vaikka olen aikuinen, tykkään siitä. Sen riimit saavat pilvisenäkin päivänä minut hymyilemään.
Tällä kommentilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että mahdollisesti kuulun tuttavapiiriisi. Eikä tää ole mikään maksettu mainospalakaan.¨
Kirkasvalolamppu on muuten hyvä keksintö. Sekin tuo valoa pimeisiin päiviin. Se minun täytyy kuitenkin sanoa, että kirkasvalolampun äärellä ei kuulu mököttää. Jos pitää mököttää niin sitten pitää mennä huoneeseen, jonne ei aurinko paista eikä kuu kumota ja jonka ikkunoiden verhot ovat kiinni.
Sun kassit on oikeesti hauskoja ja älyttömän halpoja.
Valoa ja iloa sinun ja kaikkien muidenkin elämään.
Marimuori
Huomasin Riimikirpun facebook sivulta, että riimirppulaiset ovat lauantaina 30.11. 2013 Vantaan Energia Areenalla pidettävässä Doing lasten liikuntatapahtumass, joka on suunnattu noin 6-12 -vuotiaille lapsille.
VastaaPoistaKlo 10 alkavan tapahtuman ohjelma näytti hauskalta ja runsaalta ja mikä parasta, sisäänpääsy on ilmainen. Lapsilla pitää kuitenkin olla aikuinen mukana.
Otan lapsenlapseni mukaan ja menemme tapahtumaan. Erityisesti menen katsomaan riimikirppulaisia, jos
vaikka saisin halata heidän halipöllöään. Tule sinäkin!
Hei Anonyymi,
VastaaPoistaKiitos kommenteista.
Halipöllöä kannattaa tosiaan ehdottomasti tulla moikkaamaan. Sillä on tällä kertaa luultavasti aika pitkät koivet. :)