Aiemmat jutut

maanantai 26. toukokuuta 2014

Kevätkiireitä ja kesätuleeoloa

Aika harppoo niin, että en meinaa edelleenkään pysyä menossa mukana. Juurikin viikonloppuna "ilahdutin" yhtä synttärisankaria ilmoittamalla, että 30 v on uusi 40 v... (piti kai sanomani 20 eikä 40?)

Vaikka olin saanut aktivoitua runsain määrin apujoukkoja osallistumaan toukokuun kolmen viimeisen viikon rientoihin, niin puuhaa riitti silti. Kotikin on sen näköinen ja joulukuusi odottaa edelleen poistamista. Vaan kohtahan olisi juhannuksen ja kokkojen aika. Olen saanut nauttia voimistelusta, nokkahuilumusiikista, musiikkiopiston bändin keikasta, housetanssi-, street-, locking- ja vogue esityksistä, kitaramatineasta, streettanssin SM-kisoista, kevätkauden päättäjäisistä, baletin kevätnäytöksestä ja vaikka mistä, mikä ei yhdellä kertaa edes mahdu muistiyksikkööni. Ainakin yksi pianosoittelo on vielä tiedossa. Kirjoittamisinto on teoriassa ollut korkealla, mutta käytäntö on laahannut nollan tuntumassa.

Ja totta kai vilkuilin sivusilmällä jääkiekon finaalipeliä, esittäen, että ei kiinnostanut yhtään, ja että ymmärsin tuomareita, kun "ihmisiähän hekin vain ovat"...

Kuten huomaatte en kitise pimeydestä ja synkästä säästä! Kun en voi! Oi ihana aurinko (aurinkovarjo), sininen taivas ja lempeä kevättuuli. <3 Sääennusteen mukaan huomisesta alkaen voisin taas palata raiteilleni, mutta nyt vielä huokailen tyytyväisenä. :)




KESÄTULEEOLO

Suvituulen haistan
maistan mansikoita.
Pieni pilvi tuo
luo ilon aallokoita.









torstai 15. toukokuuta 2014

Riimejä ja liikunnan iloa!

Voisiko runoilija (= wannabe runoilija/kirjailija /hörhelöinen) ihanampaa iltaa toivoa? 

Vantaan voimisteluseura oli nimennyt yhden kevätesityksistään Riimikirpun mukaan, ja jokainen näytöksen esitys liittyi aina yhteen runoon. Tuossa vieressä on toukkarunon esiintyjäjoukkoa, joka hoiti myös kahvipistettä. Hilpeyttä herättävää väkeä, eikö vain. :)

 En tiedä, mitä odotin, mutta ilta ylitti odotukset! Suuret kiitokset VVS:lle hauskasta ajatuksesta ja todella hienosta toteutuksesta. Esiintyjät taisivat olla seuran nuorimmasta päästä. ja liikunnan ilo oli todella käsin kosketeltavissa. Lavalla nähtiin monen muun lisäksi niin ampiaisia vanhempineen, kissoja, toukkia, haituvia kuin metsätähtiäkin.

Ja voi, minkä juontajatähden esitys olikaan saanut. Ronja 8v, suorastaan sädehti ja lausui runot, niin että en vieläkään voi sitä ihan ymmärtää. Minun tekstejä ja miten ne voivatkin kuulostaa noin, noin...kivoilta. :) Itse en olisi uskaltanut mennä edes lavalle, kun yleisöäkin oli niin että osa seisoi tai istuskeli rappusilla, kun ei istumapaikkaa löytynyt. Itsekin seisoin ihan viimeisellä rivillä, kun ehdin paikalle viime tingassa. Tuo musta alue vasemmalla olevan kuvan alalaidassa koostuu pimeydestä ja katsojien päistä. Pieni, loistava piste on Ronja, jolle vielä kerran kiitos huimasta elämyksestä. Tytöstä varmasti kuullaan vielä. <3

Niin, ja suuri yleisömäärä (noin 300 hlöä?) selittyy nuorten urheilijoiden vetovoimalla. Monta suurta ryhmää ja kaikilla aktiivisesti osallistuvat tukijoukot. Oikealla ruuhkaa näytöksen päätteeksi.

Tässä kukkanen lopun väriläiskäksi ja kiitokseksi kaikille esiintyjille. Ja teille, jotka jaksatte näitä hehkutuksia lukea kovasti ärtymättä. :)


Täällä hyrisee onnellisena yksi kirppu villaisessa pipossaan. Joo, taas jokin tauti kuvittelee iskevänsä kimppuun, mutta ei onnistu tällä kertaa. Hunajapurkki ja letillinen valkosipulia ovat aivan käden ulottuvilla!

Ja tadaa: vielä mahtuu mukaan pakollinen, päivityksen loppuruno. Sanan hippo tilalle voi hyvin vaihtaa "kirpun", äidin tai ihan minkä vaan. Ja mutakylpyynkin löytyy useita vaihtoehtoja. Ehkä se voisi käydä jopa sisäisen hunajakylvyn metaforasta. Se ei vaan taida olla kovin yleisesti tunnettu...


HIPPO

Mutakylpy kaunistaa
hipon iloiseksi saa.
Hip hop hoppeli pop!
Kuplat laulaa:

pop pop pop.

Jaahas, blogger on päättänyt, että runo kuin runo, niin viimeinen rivi leijuu irrallaan. Kiva, ei riitä, että sisäiset sensorit toimivat, nyt ne ovat laajentaneet pätemisaluettaan automaattisen muotoilunkin saralle. -.-


maanantai 12. toukokuuta 2014

Kevään kukkanen




KUKKA

En oo mikään hento kukka,
kun on varsi terästä.
Jumppaan, humppaan, juoksen lujaa.

Putoo kirvat perästä!



torstai 1. toukokuuta 2014

VAPPUA


VAPPUHUISKA

Huiskin haiskin 
hassutellen
vappu huiskaa heiluttaa.

Hupsut hapsut 
auringossa
hauskaa päivää toivottaa!